1-luokkainen, kotimainen kurkku sisältää paljon erilaisia kivennäis- ja hivenaineita. Kurkun suosion salaisuus piilee kuitenkin sen monipuolisuudessa. Sen voit napata evääksi sellaisenaan, siivuttaa leivälle, paloitella salaateiksi tai käyttää dippivihanneksena. Viipaloinnissa perinteinen juustohöylä on lyömätön apuväline. Helppona rouskuteltavana se sopii mainiosti välipalaksi myös perheen pienimmille. Tuore kurkku säilyy parhaiten omassa kelmussaan, valolta suojattuna ja huoneenlämmössä.
Ravintoainesisällöt 100 grammassa tuoretta kurkkua.
|
(* Kansanterveyslaitos, ravitsemusyksikkö.
1 pussi kuivahiivaa tai 25g tuoretta
3 dl kädenlämpöistä maitoa tai vettä
3 rkl hunajaa
2 rkl öljyä tai margariinia
1 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
n. 7 dl sämpyläjauhoja
2 tl kuivattua oreganoa
lisäksi tuoretta basilikaa mieltymyksesi mukaan muutamasta oksasta koko ruukulliseen.
Sekoita kuivahiiva, suola, ruisjauhot ja oregano keskenään tai jos käytät tuorehiivaa lisää se nesteeseen. Sekoita taikinaseokseen maito/vesi, hunaja, öljy, silputtu basilika ja sämpyläjauhot vähän kerrallaan kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota liinan alla n. 30 minuttia. Pyörittele sämpylöiksi ja paista 225 asteessa uunin keskiosassa n. 10 minuuttia.