1 VihreäKeiju kurkku
n. 1 dl sitruunamelissaa
2 limeä
2 dl vettä
1,5 dl sokeria
(jäämurskaa tai jäänpaloja)
Kuori kurkku ja poista siemenet. Sekoita aineet keskenään tehosekoittimessa, sauvasekoittimella tms. Laimenna tarvittaessa vedellä.
Ihana juoma treenin jälkeen, välipalaksi tai kuumana kesäpäivänä.
1 ruukku VihreäKeiju -tammenlehvä tai lollo rosso -salaattia
1 ruukku VihreäKeiju -lehtisalaattia
½ VihreäKeiju -kurkkua
2 - 3 dl punaherukoita tai kirsikkatomaatteja
1 prk raejuustoa
Kastike:
2 rkl valko- tai punaviinietikkaa
1 tl sinappia
1 tl sokeria
n. 1 tl rosepippureita
ripaus valkopippuria
1 dl öljyä
Revi salaatinlehdet pienemmiksi osiksi ja levitä salaatti astian pohjalle ja reunoille. Leikkaa kurkku kuutioiksi. Levitä loput salaatin ainekset kulhoon. Sekoita viinietikan joukkoon sinappi, sokeri, hienonnetut rosepippurit ja valkopippuri. Vatkaa joukkoon öljy. Kaada kastike salaattiaineiden päälle.