Luonnon omaa taikavoimaa

Honkatarhat Oy, Kyröntarhat Oy ja Hevi-Kolmio Oy muodostavat yhdessä VihreäKeijun. Kotimaisten elintarvikkeiden kärkibrändeihin kuuluvan VihreäKeijun laatutyö on alkanut jo 1980-luvun puolivälissä. Tuotannon laajentuminen ja jatkuva tuotekehitys markkinoiden mukaan on muokannut merkin nykyiseen laajuuteensa.

Honkatarhojen ja Kyröntarhojen kanssa samaan konserniin kuuluu Champ -sieniä tuottava Mykora Oy Kiukaisissa. Lisäksi Viron Tarttossa sijaitseva Grüne Fee tuottaa ruukkusalaatteja sekä kasvihuonekurkkua Viron markkinoille. Koko konserniin kuuluu 300 työntekijää ja sen kokonaisliikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa.

Honkatarhat Oy

Honkatarhat Oy:n tuotanto aloitettiin 1986 kurkulla. Vuonna 1998 yritys siirtyi VihreäKeiju - ruukkusalaattien ja - yrttien tuotantoon. Nykyisellään noin 12 miljoonaa ruukkusalaattia ja 2 miljoonaa ruukkuyrttiä lähtee vuosittain myymälöihin. Yrityksen pinta–ala on 2 ha ja se työllistää tällä hetkellä 23 vakituista työntekijää.

Honkajoki

Kyröntarhat Oy

Pöytyällä sijaitseva Kyröntarhat Oy on perustettu vuonna 1986. Nykyään noin 10 miljoonaa ruukkusalaattia sekä -yrttiä lähtee vuosittain kauppoihin. Pinta-alaltaan 1,8 ha:n yritys työllistää 22 vakituista työntekijää.

 KT

Hevi-Kolmio Oy

Hevi-Kolmio Oy on vuonna 1998 perustettu VihreäKeiju -kurkkua tuottava 2 ha:n kasvihuoneyritys. Yritys tuottaa ympäri vuoden noin 2 miljoonaa kiloa laadukasta kotimaista kurkkua ja työllistää 26 vakituista työntekijää.